Seuran esittely


Jyväskylän Hapkido seura ry on aloittanut toimintansa virallisesti tammikuussa 2000, josta lähtien olemme järjestäneet kaksi kertaa vuodessa peruskurssin. Peruskurssilla uusille harrastajille tarjoutuu mahdollisuus tutustua lajiin sekä seuran toimintaan. Kurssien jälkeen on mahdollisuus siirtyä jatkavien ryhmään, jossa kurssilla opittuja tekniikoita aletaan harjoittelemaan eri käytännön tilanteita soveltaen.


Syksyllä 2008 järjestimme ensimmäisen kurssin junnuille. Junnukurssi tullaan pitämään myös kaksi kertaa vuodessa. Kurssin jälkeen voi harrastusta jatkaa jatkavien ryhmässä. Seuramme junioriryhmän ohjaajat ovat saaneet Scandinavian Sin Moo Hapkido liiton ohjaajakoulutuksen.


Seuramme tarjoaa nuorille/aikuisille harrastajille 4 harjoituskertaa viikossa. Harjoitukset sisältävät 3 Sin Moo Hapkido tekniikoihin perustuvaa itsepuolustusharjoitusta, sekä yhden ottelupainotteisen harjoituksen, jossa harjoitellaan matto- sekä pystypainia ja pystyottelutekniikkaa.


Lisäksi tarjoamme vuodessa 2 - 3 seminaaria/leiriä Jyväskylässä, jotka painottuvat keväälle ja vuoden loppuun. Lisäksi on mahdollisuus osallistua muiden seurojen järjestämiin leireihin ja tapahtumiin ympäri Suomea.


Jyväskylän Sin Moo Hapkido seura ry kuuluu Skandinavian Sin Moo Hapkido associationiin, joka toimii Skandinavian ja Baltian maiden Sin Moo Hapkido seurojen kattojärjestönä. Järjestö tukee seurojen kehitystä tuomalla ulkomaisia ohjaajia leireille vuosittain, tarjoamalla koulutusta seurojen ohjaajille, ja valvomalla harrastajien graduointia (vyökoevaatimukset).


Jyväskylän Hapkido seura ry toivottaa kaikki uudet harrastajat tervetulleeksi uuden harrastuksen pariin.

Ilmoitusasiat:

Joulun treenit:

Ma: 22.12.2008 klo 17:00
Ma: 29.12.2008 klo 17:00

Normaalit treeniajat jatkuvat la 3.1.2009 alkaen



Kevään 2009 peruskurssit:

Nuoret/aikuiset 19.1.2009 klo 18:30, lue lisää..

Junnut 9-13v. 28.1.2009 klo 17:15, lue lisää..